Kun itsetunto mureni tuhannen paskaksi…
…kysyin itseltäni toistuvasti samaa kysymystä.
Miten ihmeessä tällaista voi edes tapahtua minulle?
Minähän olen vahva ja järkevä nainen, ei sellaista voi kusettaa!
Kun itsetunto mureni tuhannen paskaksi…
…kysyin itseltäni toistuvasti samaa kysymystä.
Miten ihmeessä tällaista voi edes tapahtua minulle?
Minähän olen vahva ja järkevä nainen, ei sellaista voi kusettaa!
“Senkin itsekäs muija, sullahan on kaikki hyvin! Jatka nyt vaan, niin ne muutkin tekee.” “Ihan hyvää elämäähän tämä on.” Tällaisia syytöksiä oma alitajunta esitti, kun aloin tuntea ettei elämä enää tarjonnut jotain… jotain, mitä en osannut vielä edes hahmottaa todellisuuteen.
Monetkaan meistä eivät uskalla näyttää todellista persoonaamme, sillä pelkäämme tulevamme tuomituksi, mikä on historian valossa täysin ymmärrettävää. Ajat on onneksi muuttumassa.
Meille on kautta aikojen uskoteltu, että maallinen omaisuus, lihava pankkitili sekä maine ja kunnia ovat menestystekijöitä. Meidän on haluttu jahtaavan näitä, jotta jaksaisimme raataa.
Kyllä kyllä, ikävä totuus. Iso vedätys.
Rohkeasti Aito. Millaista olisi jos voisit tuntea, että saat jokaisena päivänä toteuttaa syvimpiä halujasi? Voimme tehdä muutoksen olemalla rohkeita elämän edessä tai voimme jäädä odottamaan kunnes se seinä tulee vastaan.
Olen jo vuosia pohtinut, että milloin tämä mummiutuminen saattaisi tapahtua ja miten siihen lopulta reagoin. Pyörrynkö kun kuulen siitä? Sekoanko? Hypinkö riemusta vai itkenkö liikutuksesta?